Arkistot

”Ampumaurheilijat kilpailevat parhaissa mahdollisissa olosuhteissa Lontoossa”

Lontoon olympialaisten ampumaurheilun lajijohtaja Peter Underhill kehui sadan päivän kuluttua alkavien kilpailujen suorituspaikkoja ja olosuhteita ”parhaiksi mahdollisiksi”, kun hän kertoi järjestelyjen tilanteesta Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n yleiskokouksen osanottajille.

– Ampumaurheilijat tulevat olemaan tyytyväisiä. Olympiamitaleista kilpaillaan kisojen sydämessä ja lähellä olympiakylää, Underhill sanoi tiistaina Lontoossa.

ISSF:n yleiskokoukseen osallistui kaksi sataa edustajaa noin sadasta maasta.

Ampumaurheilijat pääsevät testaamaan Lontoon olympialaisten suorituspaikat torstaina eli 19. huhtikuuta alkavassa haulikko-, kivääri- ja pistoolilajien maailmancupissa. Maailmancupiin osallistuu noin 800 urheilijaa 97 maasta. Mukana on 21 suomalaista (uutisen löydät täältä).

ISSF myönsi vuoden 2015 haulikkolajien MM-kilpailut Italian Lonatolle. Ensi vuonna kisat järjestetään Perun Limassa.

Joka neljäs vuosi järjestettävät kaikkien lajien MM-kilpailut pidetään Etelä-Korean Changwongissa 2018. Vuoden 2014 MM-kilpailut ovat Espanjan Granadassa.

Lähde: ISSF

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Kiväärileiri nuorille Etelä-Suomen alueella, 12.-13.5.2012 Inkoo

Etelä-Suomen aluejaoston kiväärileiritykset 2011-2012

Alueleiritykset kiväärilajeille 2011-2012

Leirejä yhteensä 10:

Nuoret: 19.-20.11, 11.-12.2, 12.-13.5, 14.-15.7, 6.-7.10.

Tukiampujat: 19.-20.11, 11.-12.2, 12.-13.5, 14.-15.7, 6.-7.10.

Ensimmäinen leiri pidetään Västerbyn hallissa, Tammisaari.

Helmikuun leiri 11.-12.2, Itätuulenkuja 15, Espoo.

Helmikuun leiri, Espoo ja heinäkuun leiri (paikka ilmoitetaan myöhemmin alueen nettisivulla)pidetään yhdessä tehoryhmän kanssa.

Pienoiskiväärileirien paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Leiri-ilmoittautumiset lajivalmentajille viimeistään 2 vko ennen leiriä.

Kivääriryhmät ovat jaettu seuraavasti:

1) tukiampujat

2) nuoret 14-24v tai ampuja joka osallistuu/kilpailee pystyammunnassa ilmakiväärissä tai pienoiskiväärissä

Leireille voi ilmoittautua Etelä-Suomen alueen asuinpaikkakuntansa tai ampumaseuran sijaintinsa perusteella olevat henkilöt.

Leirintämaksu on 80€ vuodessa jonka lähetämme ensimmäisen leirin jälkeen. Maksu osoitetaan leirin osallistujalle mutta toki seura voi myös maksaa osallistumismaksun mikäli näin on sovittu.

Kauden aikana järjestetään 4 kpl tuki- ja nuortenleiriä.

Leirimaksuun sisältyy taulut, näistä ilmoitetaan leiriohjelman yhteydessä.

Ilmoitukset tulee tehdä oman ryhmänsä valmentajalle.

Ilmoittautujan on ilmoitettava, asuinpaikkakuntansa, ampumaseuransa, ikänsä, yhteystietonsa ja lyhyt kertomus harrastuksestaan.

———————————————————————–

Majoittuminen

Yhteismajotus, HUOM! Ottakaa omat liinavaatteet+pyyhkeet mukaanne.
 
Majoitus maksaa koko viikonlopusta yhteensä 450€ sisältäen saunan.
Sinne mahtuu 15 sänkypaikkaa+10 patjapaikkaa (yht. 25 yöpyjää).
Esim. Jos 20 majoitettua hinta on 22,50€/henkilö koko viikonlopusta!!
HUOM! Mahdollisuus majoittua  jo 11.5 kello 16.00 jälkeen!! Annamme majoituspaikat ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautuminen (majoitus):
Ari Dufvelin
050 3423810
firstduffis@hotmail.com

———————————————————————–

Leirin vetäjät:

Tukiampujien valmentajan yhteystiedot:

Cindy Dufvelin 0400 620276

dufvelic@arcada.fi

Nuorten valmentajan yhteystiedot:

Ari Mäkelä 0400 906489

ari.makela@pp5.inet.fi

22.4.2012 ja 20.5.2012 Etelä-Suomen Haulikon nuortenleirit

Etelä-Suomen Haulikon nuortenleirit

Etelä-Suomen aluejaosto järjestää valmennusta ja ohjausta haulikkoammunnan jo aloittaneille nuorille, joilla on tarvittavat harrastusvälineet käytössä. Leirille ovat tervetulleita kaikki nuoret, ensisijaisesti Etelä-Suomen alueen nuoret. Jos tilaa on, niin voidaan ottaa muilta aluelta. Leiri ei koske tehoryhmään kuuluvia ampujia.

Leirin hinta: on 50,00 €. Hintaan sisältyy 2 leiriä ja 6 sarjaa (6 x 25 kiekkoa) per leiri.
Eväät SSG:n kanttiinista sekä laadukasta valmennusta. Trapin valmentajana toimii Mirka Kyyrönen ja Skeetin valmentajana toimii Kyösti Konttavaara

Skeet ja Trap ovat samoina päivinä

Paikka: Sipoon keskusampumarata, SSG:n rata

Leiri 1: 22.4.2012

Leiri 2: 20.5.2012

Leiriohjelma

9.00 KOKOONTUMINEN
9.15 LUENTO KAHVIO ( Haulikkoammunta, rataturvallisuus, aseiden perusasiat)
10.00 AMMUNTAA ( sis videointia)
11.30 RUOKAILU / EVÄSTAUKO
12.00 AMMUNNAN PURKUA
12.30 AMMUNTAA ( sis videointia)
14.00 EVÄSTAUKO
14.15 AMMUNAN PURKUA
14.30 AMMUNTAA
15.30 PÄIVÄN LÄPIKÄYMINEN
16.00 KOTIA LÄHTÖ

Ilmoittautumiset: 19.4.2011 mennessä osoitteeseen mirka.kyyronen@gmail.com
Lisätietoja voi kysellä sähköpostilla tai puhelinnumerosta 050 5515 345.

Kolumni Karjalaisessa: "Voimien yhdistäminen olisi nyt paikallaan"

Laura Määttänen kirjoittaa sanomalehti Karjalaisen kolumnissaan, että voimien yhdistäminen olisi nyt paikallaan. Hän viittaa Pohjois-Karjalaan, jossa ammunnan harrastajien kesän odotusta varjostaa epätietoisuus siitä, missä tulevina kesinä ammutaan vai ammutaanko missään.

– Ratojen kohtalo ei sureta vain urheiluampujia. Se koskettaa myös maakunnan lukuisia metsästäjiä, reserviläisiä ja ampumahiihtäjiä.  Voimien yhdistäminen olisi nyt paikallaan, jotta emme jäisi ilman ratoja, Määttänen kirjoittaa.

Kolumnin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

ES:n nuoret mitalisateessa ilmakiväärin 3*20ls SM-kisoissa Tammisaaressa

Teksti: Lennart Långström

Etelä-suomalaiset nuoret olivat jälleen hyvin edustettuina palkintopallilla viikonlopun ilmakiväärin  asentokilpailun Suomenmestaruuskisoissa.  Nuoret tehtailivat myös uusia Suomen ennätyksiä. Kisojen kaksoisvoittaja oli Katarina Långström, joka voitti yleisen sarjan tuloksella 590p ennen RS:n Kim Lundströmiä  589p ja pikkuveljeään ESF:n Sebastian Långströmiä 588p. Sarjassa Y20 MA:n Olli Hahl tarjosi Katarinalla kovan vastuksen  loistavasti sujuneen alkukilpailun  takia. Yleisö pääsi seuraamaan poikkeuksellisen jännittävää kaksinkamppailua. Olli johti neljällä pisteellä vielä polviasentokilpailun alkaessa.  Katarina kavensi  ja tasoitti tilanteen mutta meni johtoon vasta kilpailun toiseksi viimeisellä laukauksella puhtaan polviammuntansa voimin. Tilanne päättyi 592p/590p Katarinan hyväksi. Kolmas oli RS:n Robin Stenström 585p. Y16 sarjassa syntyi sekä henkilökohtaisen, että joukkuekilpailun uudet Suomen ennätykset. Sebastian voitti sarjan mestaruuden uudella SE tuloksella 589p. Joukkuekilpailun ykkönen oli PAS:n nuori joukkue: Matias Kiuru, Armi Häkkinen ja Henna Viljanen uudella SE tuloksella 1746p. Kaikki edellä mainitut Y16 sarjalaiset ovat vielä kultahippuikäisiä mutta ovat jättäneet vastapainotuet pois ja ampuvat silti, ja ehkä juuri sen takia hienosti. Armi oli myös henkilökohtaisen kilpailun hopeamitalisti tuloksella 585p. Pronssimitali meni ESF:n Aina Kivelle 583p.

SAL luovutti kultaisen kapulan veteraanien MM-yleisurheilulle

Risto Aarrekivi (vas.) ja Jari Karinkanta maanantai-iltana Jyväskylässä järjestetyissä veteraanien MM-halliyleisurheilukisojen avajaisissa. Kuva: Tapio Lindroos

Ampumaurheiluliitto luovutti reilun pelin merkin kultaisen kapulan veteraanien MM-halliyleisurheilulle maanantaina Jyväskylässä.

Veteraaniyleisurheilun hallimaailmanmestaruuskilpailuissa Jyväskylässä on tällä viikolla luvassa reilun pelin juhlaa. Kisat ovat mukana Suomessa järjestettävien kansainvälisten urheilutapahtumien reilun pelin haastekampanjassa. Reilun menon kunniaksi myös kisojen viesteissä käytetään kultaisia viestikapuloita.

Reilun pelin haaste merkkinään kultainen kapula saapui Jyväskylään ilma-aseiden EM-kilpailuista, jotka järjestettiin helmikuussa. Kapulan luovuttivat maanantai-iltana järjestetyissä MM-hallikisojen avajaisissa veteraaniyleisurheilulle Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi ja valmennuksen johtaja Jari Karinkanta.

– Meille ampumalajien edustajille oli kunnia-asia ottaa vastaan puhtaan urheilun haaste ja viedä tärkeää sanomaa eteenpäin. Vietimme helmikuussa hienot puhtaan urheilun kisat Heinolassa. Toivon, että Jyväskylässä reilu henki ja sitoutuminen eettiseen urheiluun ovat yhtä iloisesti ja vahvasti esillä, Aarrekivi sanoi.

Veteraaniyleisurheilun MM-kilpailuihin odotetaan 66 maan edustajia, yhteensä 3000 urheilijaa. Kilpailujen ohjelmassa ovat perinteisten hallilajien lisäksi myös ulkoheittolajit sekä pitkän matkan juoksut ja kävely.

– Haaste on meille mieluinen. Veteraaneissa on viisautta, ja teemme kaikkemme onnistuneen ja puhtaan kisatapahtuman eteen. Hyvin kansainvälisissä kisoissamme puhtaan urheilun viesti kiirii samalla myös Suomelta maailmalle, Suomen Veteraaniurheiluliiton toiminnanjohtaja Vesa Lappalainen sanoi.

Suomessa järjestettävien kansainvälisten urheilutapahtumien reilun pelin haastekampanja on osa Puhtaasti paras -ohjelmaa. Kultainen kapula haastaa vastaanottajansa edistämään puhdasta urheilua ja sitoutumaan sen arvoihin. Kultainen kapula on jo kiertänyt Suomea Nuorten olympiafestivaaleilla vuonna 2009, salibandyn MM-kisoissa 2010, muodostelmaluistelun MM-kilpailuissa ja enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailuissa 2011 sekä viimeksi ilma-aseiden EM-kilpailuissa helmikuussa.

Puhtaasti paras -ohjelman esittelypiste on paikalla Jyväskylässä torstaina 5.4. ja perjantaina 6.4. kello 12-17. Esittelypisteellä voi allekirjoittaa suurvetoomuksen puhtaan urheilun puolesta ja testata, tunnistaako Puhtaasti paras -ohjelman urheilijatähdet. Esittelypisteellä on myös kuvateline, johon kisoissa palkitut urheilijat kirjoittavat nimensä puhtaan urheilun puolesta.

ADT:n ja Fazerin Puhtaasti paras -ohjelma käynnistettiin toukokuussa 2008. Se kunnioittaa puhtaita urheilijoita ja reilun pelin arvoja sekä nostaa valokeilaan urheilijat, jotka urheilevat eettisesti: lajiaan, kilpakumppaneitaan ja itseään kunnioittaen. Ohjelma haastaa urheilua seuraavat suomalaiset, urheilujärjestöt, urheilijan lähipiirin ja urheilijat mukaan reiluun peliin. Ohjelman vetoomukseen puhtaan urheilun puolesta voi osallistua osoitteessa www.puhtaastiparas.fi.

Yhdysvallat hallitsi ensimmäistä maailmancupia

Isäntämaa Yhdysvallat hallitsi kauden ensimmäistä maailmancupia, joka päättyi eilen Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa Tucsonissa. Se voitti viidestä haulikkolajien kilpailusta kolme: naisten skeetin sekä miesten ja naisten trapin.

Miesten trap päätti eilen Tucsonin maailmancupin (26.3.-1.4.), joka oli Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kauden ensimmäinen. Maailmancup oli erittäin kovatasoinen, sillä kolmessa lajissa ammuttiin ME-tuloksia. Kaksoistrapin voittaja, Ison-Britannian Peter Robert Russell Wilson teki uuden finaalin jälkeisen maailmanennätyksen 198. Hänen peruskilpailunsa tulos 148 sivuaa ME:tä. Miesten skeetin ykkönen oli Kreikan Efthimios Mitas ME:tä sivuavalla tuloksellaan 150 (125+25). Myös hänen peruskilpailunsa tulos 125 sivusi maailmanennätystä. Neljänneksi sijoittunut Ranskan Anthony Terras sivusi myös peruskilpailun tuloksellaan 125 ME:tä.

Naisten skeetissä tehtiin myös uusi ME, kun voiton vei Yhdysvaltain Kimberly Rhode tuloksella 99 (75+24). Rhoden peruskilpailun tulos 75 on uusi ME ja finaalin jälkeinen tulos 99 sivuaa ME:tä.

Tucson isännöi ensimmäisen kerran ISSF:n maailmancupin kilpailua. Siellä kilpaili noin 250 haulikkoampujaa, ja osallistuvia maita oli 44. Mitaleja saavutti kaikkiaan yhdeksän maata: Yhdysvaltojen lisäksi Iso-Britannia, Kreikka, Italia, Venäjä, Malta, Ukraina, Espanja ja Meksiko.

– Hienot kilpailut, upeat suorituspaikat ja olosuhteet, ISSF:n varapuheenjohtaja Gary Anderson kiitti järjestäjiä.

Suomesta cupiin osallistui viisi skeet-ampujaa, joista parhaiten sijoittui Marjut Heinonen. Hän oli naisten skeetissä 15:s.

ISSF:n seuraava maailmancup järjestetään Lontoossa 17.-29. huhtikuuta. Siellä lajit ovat kivääri, pistooli ja haulikko. Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Jari Karinkanta on todennut, että Lontoon maailmancup on ”tosi tärkeä kisa kaikille”, koska siellä pääsee tutustumaan ensimmäisen kerran tuleviin olympiapaikkoihin.

– Lontoon olympialaisiin jo valitun nelikon ei esikisojen jälkeen tarvitse ihmetellä millaisiin olosuhteisiin he ovat menossa, ja nuoret ampujat saavat arvokasta oppia tulevaisuutta varten olympialaisten paikoista ja radoista, Karinkanta kannustaa ja viittaa olympialaisiin jo nimettyyn suomalaisnelikkoon.

Olympiakomitea valitsi joulukuussa Lontooseen Kai Jahnssonin (pistooli), Satu Mäkelä-Nummelan (trap), Mira Suhosen (ilmapistooli) ja Marjo Yli-Kiikan (kivääri).

ISSF:n haulikon maailmancup
Tucson, Yhdysvallat 26.3.-1.4.

Viimeiset tulokset

Naisten trap 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Corey Cogdell USA 94 (70+24), 2) Elena Tkach Venäjä 91 (70+21), 3) Fatima Galvez Espanja 90 (71+19/2), 4) Jana Beckmann Saksa 90 (71+19/1), 5) Giulia Iannotti Italia 89 (70+19), 6) Beatriz Martinez Espanja 88 (70+18).

Miesten trap 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Ryan Hadden USA 148 (123+25), 2) Erminio Frasca Italia 144 (122+22/2), 3) Aleksei Alipov Venäjä 144 (121+23/1), 4) Rodolfo Vigano Italia 142 (119+23), 5) Roberto Schmits Brasilia 141 (121+20), 6) Jesus Serrano Espanja 140 (120+20).

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.