Arkistot

Lyhyiden aseiden harrastuksen jatkuminen osoitettava oma-aloitteisesti

Poliisihallitus on äskettäin julkistanut ohjeen koskien lyhyiden aseiden harrastuksen jatkumisen osoittamista.

Jos uuden lain voimaantulon 13.6.2011 jälkeen on haettu toistaiseksi voimassa oleva hallussapitolupa pistooliin, pienoispistooliin, revolveriin tai pienoisrevolveriin, tulee oma-aloitteisesti ilmoittaa poliisille harrastuksen jatkumisesta ennen viiden vuoden täyttymistä luvan myöntämisestä.

Ampumaurheiluperusteella myönnettyjen lupien osalta harrastamisen jatkuminen osoitetaan yhdistyksen ampuma-asekouluttajan kirjoittamalla todistuksella edeltävän vuoden (12 kk) vähintään neljän harrastuskerran toteutumisesta.

Määräaikainen lupa uusitaan normaalisti sen voimassaoloaikana.

Jos on hakenut uusia käsiaselupia ensimmäisen uuden lain voimassaolon aikana myönnetyn luvan jälkeen, tulisi näitä seuraavia lupia varten toimitetun AAK:n harrastustodistuksen täyttää harrastuksen jatkumisen osoittamisvaatimus.

Joka tapauksessa, vähintään viiden vuoden välein on tarpeen itse muistaa toimittaa todistus harrastuksen jatkumisesta poliisille.

Katso tarkemmat ohjeet oheisesta Poliisihallituksen ohjeesta ja kysy tarvittaessa neuvoa kotipaikkasi poliisilta. Älä siis päästä lupiasi vanhenemaan ja vaaranna harrastuksesi jatkuvuutta!

Nyt on aika hakea Urheilukouluun!

Urheilukoulun kesälajien haku on tehtävä 1. kesäkuuta mennessä.

Helsingin Santahaminassa sijaitsevan Puolustusvoimien Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelustaan suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille (ml. naiset) mahdollisuus toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista.

Vuodesta 1979 alkaen Urheilukoulussa on palvellut jo liki 6000 urheilijaa 57:stä eri lajista. Urheilukoulu tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet sekä riittävästi aikaa nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa.

Kesälajien urheilijat aloittavat varusmiespalveluksen IV/16 saapumiserässä Kaartin jääkärirykmentissä 17. lokakuuta.

Valmennus
Urheilukoulussa on valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8 tuntia (yhteensä noin 12-30 h/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput (pl. sotaharjoitukset). Urheilukoulu tarjoaa kahdeksan leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa tai urheiluopistoilla.

Valmennustoiminta toteutetaan koulutettujen sotilasvalmentajien koordinoimana. Pääosassa lajeista osallistuu pääkaupunkiseudun urheiluakatemian järjestämään valmennustoimintaan, myös erilaisilla yhteistyömalleilla lajiliittojen kanssa voidaan valmennusta järjestää.

Valitut urheilijat sitoutuvat lajiliiton valmennukseen. Urheilukouluun valitut suorittavat valmennuskurssin palveluksensa aikana. Urheilukoulun oma fysioterapeutti tekee urheilijoille lihastasapainokartoituksen palveluksen aikana. Lisäksi hän on urheilijoiden käytettävissä vammojen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä palveluksen aikana.

Muita tietoja
Urheilijat palvelevat Urheilukoulussa joko 165 tai 347 vrk. Heidät koulutetaan miehistötehtäviin ja aliupseereiksi. Parhaiten menestyneet saavat reserviupseerikoulutuksen. Myös reserviupseerikurssi pidetään Urheilukoulussa (Santahamina) ja urheilijat voivat kurssin aikana harjoitella säännöllisesti.

Hakeutuminen
Urheilukoulun hakijoiden tulee edustaa ikäluokkansa kansallista tai kansainvälistä huippua. Urheilulajin tulee olla olympia- tai MM-kilpailujen ohjelmassa tai lajin tulee olla laajasti harrastettu Suomessa/ulkomailla. Valinnat suoritetaan eri lajien asiantuntijalausuntojen sekä psykologisten ja fyysisten testien tulosten perusteella. Urheilukouluun voi hakea myös hierojan ammattitutkinnon suorittaneet varusmiesikäiset henkilöt.

Lokakuun saapumiserään hakevien kesälajien urheilijoiden, joiden kansallinen kilpailutoiminta ajoittuu keväästä syksyyn (mm. suunnistus, yleisurheilu, jalkapallo, ammunta, moottoriurheilu, golf, uinti ja muut vesilajit), on jätettävä hakemuksensa 1.6. mennessä. Valintakokeet järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä 27.-30.6.

Erillisiä hakulomakkeita erikoisjoukkoihin saa aluetoimistoista ja Urheilukoululta (www.puolustusvoimat.fi =>varusmiehet =>erikoisjoukot =>urheilukoulu tai www.urheilukouluntuki.fi).

Tiedustelut
Valmennuspäällikkö 0299 421815

Osoite
Kaartin jääkärirykmentti/Urheilukoulu, PL 6, 00861 Helsinki

Kaksitoista suomalaista Münchenin maailmancupissa

Kaksitoista suomalaista urheiluampujaa osallistuu lauantaina Saksan Münchenissä alkavaan maailmancupiin. Cupissa kilpaillaan kivääri- ja pistoolilajeissa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancup alkaa Saksan Münchenissä lauantaina 21. toukokuuta. Viimeinen kisapäivä on ensi viikon keskiviikko 25. toukokuuta. Cupissa kilpaillaan yhteensä kymmenessä kivääri- ja pistoolilajissa.

Münchenin maailmancupiin osallistuu kaikkiaan 738 urheiluampujaa, jotka edustavat 88 maata. Suomalaisia on mukana kaksitoista – kahdeksan kivääri- ja neljä pistoolilajeissa.

Seuraava ISSF:n maailmancup on 1.-11. kesäkuuta San Marinossa, jossa kilpaillaan haulikkolajeissa.

ISSF:n maailmancup (kivääri ja pistooli)
19.-26.5. München, Saksa

Suomen joukkue

Kivääri (8)
Miehet: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat, Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura). Mqs: Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Cristian Friman (Esbo Skytteförening)
Naiset: Katariina Laine (Hämeenlinnan Ampumaseura), Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura), Pauliina Frilander-Soini (Pieksämäen Seudun Ampujat)

Pistooli (4)
Miehet: Ari Huhtamäki (Rauman Seudun Urheiluampujat), Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura)
Naiset: Reetta Hynninen (Poliisien Ampumaseura), Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura)

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

Simo Köylinen 130 ja Ari Simola 116 Maltan GP:ssä

Orimattilan Seudun Urheiluampujien Simo Köylinen teki kaksoistrapissa tuloksen 130 viime viikonloppuna järjestetyssä Maltan GP-kilpailussa. Kiikalan Metsästysyhdistyksen Ari Simolan tulos trapissa oli 116.

Köylisen tulos oikeutti peruskilpailussa viidenteen sijaan. Maltan William Chetcuti teki parhaan tuloksen (135). Hän oli myös koko kisan ykkönen voitettuaan kultamitaliottelun. Köylinen uusi pääsystä pronssimitaliotteluun tuloksellaan 26/30, mutta jäi lopulta viidenneksi.

Slovakian Marian Kovacocy rikkoi trapin peruskilpailussa 120 kiekkoa. Finaalin voiton nappasi Ranskan Sebastien Guerrero. Peruskisan nelonen Simola sijoittui lopulta kuudenneksi semifinaalin tuloksellaan 9/15. Pohjois-Hämeen Ampujien Mika Bister oli trapissa yhdeksäs tuloksellaan 112.

Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura juhli 110 vuotista taivaltaan

Yksi Suomen Ampumaurheiluliiton vanhimmista seuroista, Kuopion Ampuma- ja metsästysseura juhlisti lauantaina 14.5.2016 satakymmenvuotistaivaltaan. Virallinen juhlapäivä on 15.5. Juhlallisuuksissa naulattiin ja vihittiin seuralle lippu, palkittiin pitkän ja ansiokkaan työ uurastajia ja tietysti pidettiin hauskaa. Seurassa on tällä hetkellä noin 800 jäsentä ja vireää nuoriso- ja kilpailutoimintaa. Kuopion kaupungin tuella ja seuran talkoovoimin on Heinjoelle noussut upea ampumaurheilukeskus.

Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuran perustamisvaiheet ovat aika erikoiset. 1905 suurlakon ajaksi oli Kuopioon perustettu suurlakkotoimikunta, jonka tehtävänä oli toimia niin, ettei rauhatto­muut­ta syntyisi vaan kaikki sujuisi maltillisesti. Suurlakkotoimikunta käytti omaperäisiä kei­noja ta­voitteitten saavuttamiseksi mm siten että toimikunta väkisin kyyditsi läänin maaherraa vastaa­van korkean virkamiehen, kuvernööri Berghin pois kaupungista. Kipunapekan, mm Väinölänniemen ty­vessä olevan kauniin rakennuksen, Korukulman, suunnittelijan ja rakentajan, rakennusmestari Pekka Pitkäsen , johdolla kaikki sujui rauhallisesti ja toimikunta piti 7.11.1905 loppukokouksensa päättäen samalla perustaa suurlakon muistoksi Kuopioon ampumaseuran.

Samat miehet pitivät 23.3.1906 seuran perustavan kokouksen ja kävivät jättämässä 14.4.06 Berg­hin seuraajalle kuvernööri Steniukselle lupa-anomuksen seuran perustamiseksi ja seuran säännöt hy­väksyt­täväksi. Sortovuosina 1899-1917 Suomeen ei tiettävästi perustettu Kuopiota lukuun otta­matta yhtään uutta ampumaseuraa koska senaatti ei hyväksynyt lupa-anomuksia vaan seurojen perus­tami­nen vesittyi, jäi myöhempään ajankohtaan tai seurat perustettiin vain tavallisina metsästysseuroina ja muutettiin myöhemmin virallisesti ampumaseuroiksi. Ainoan poikkeuksen tekee siis kuopiolaisseu­ra. Uuden kuvernöörin on täytynyt tietää, että ampumaseuran anojina ovat samat miehet, jotka kyydit­si­vät hänen edeltäjänsä ulos kaupungista ja samat miehet, jotka olivat suurlakon aikana pystyneet pi­tämään kaupungissa yllä hyvän järjestyksen. Kuvernööri Stenius ei halunnut estää seuran perustamista ja otti riskin ja tiettävästi valtuutensa ylittäen ei lähettänytkään anomusta senaattiin vaan antoi itse myönteisen päätöksen 3.5.1906 , Seuran nimeksi oli harkitusti otettu Kuopion Metsästys- ja Ampu­ma­seura. Nimi muutettiin 1924 Kuopion Ampumaseuraksi ja 1948 Kuopion Ampuma- ja Met­säs­tysseuraksi.

 

Topi Hulkkonen, Heikki Lähdekorpi, Marika Karisjoki, Mika Heikkilä ja Elli Räsänen liikkuvan maalin MM-katsastusvoittajat

Topi Hulkkonen, Heikki Lähdekorpi, Marika Karisjoki, Mika Heikkilä ja Elli Räsänen ampuivat liikkuvan maalin MM-katsastusvoitot Inkoossa viikonloppuna 14.-15. toukokuuta.

Liikkuvan maalin ampujat urakoivat MM-katsastuksessaan ampumalla viikonlopuna aikana 50 metrin pienoiskiväärin ja 10 metrin ilmakiväärin normaalijuoksujen ja sekajuoksujen kilpailut Inkossa. 

Etelä-Saimaan Ampujien Topi Hulkkonen oli miesten pienoiskiväärissä ylivoimainen lauantaina, kun hän voitti 60 laukauksen normaalijuoksut 591 pisteellä ja 40 laukauksen sekajuoksut 394 pisteellä. Lajien SE-tulokset 596 ja 399 ovat Krister Holmbergin ampumia. Hulkkosen yhteistulos oli 985 pistettä. Yhteistuloksessa toiseksi laukoi Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi 978 pisteellä.

Heikki Lähdekorpi voitti sunnuntaina ilmakiväärin 60 laukauksen normaalijuoksut 577 pisteellä ja 40 laukauksen sekajuoksut 388 pisteellä. Topi Hulkkonen hävisi normaalijuoksuissa pisteen ja Tomi-Pekka Heikkilä kaksi pistettä. Sekajuoksuissa Sami Heikkilä hävisi pisteen. Lähdekorven yhteistulos oli 965 pistettä ja Tomi-Pekka Heikkilän 959 pistettä. 

Tulokset liitteenä ja kuvana.

Timo Nissilä ja Kristiina Runsten voittivat Taitokaari-Trapin Kokkovuoressa

Ruotsalon Metsästysyhdistyksen Timo Nissilä ja Pohjois-Hämeen Ampujien Kristiina Runsten voittivat kansallisen trapin neljännen Taitokaari-Trapin Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa Lempäälässä lauantaina 14. toukokuuta. Nissilä rikkoi 98 kiekkoa, 74 kiekkoa 75 kiekon peruskilpailussa ja 24 kiekkoa 25 kiekon finaalissa. Kristiina Runsten ampui 71 (51+20) kiekkoa.

”Suomen suurimmaksi muodostuneessa kansallisen trapin kilpailussa oli yhteensä 108 osallistujaa eri puolilta Suomea. Kisassa oli mukana lähes koko Suomen parhaimmisto”, kertoo Kokkovuoren ratamestari Janne Hokkanen.

Kilpailu oli yksi Lempäälän 150-vuotisjuhlan tapahtumista. Sitä sponsoroi tamperelainen kiinteistösijoitusyhtiö Taitokaari Oy. Taitokaari-Trap on yksi osakilpailu Beretta 1-Cup -sarjassa, jossa on kaikkiaan 13 osakilpailua Suomen eri haulikkoradoilla.

Y-sarja, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Nissilä Timo RMY (74+24) 98, 2) Saarinen Pasi KMY (66+23) 89, 3) Arvonen Ari K-64 (64+22) 86/1 uusinnassa kolmannesta sijasta, 4) Kuusisto Juha-Matti SA (65+21) 86/0, 5) Heikkiniemi Ari KP-V (62/3 uusinnassa finaalipaikasta + 21) 83, 6) Ropilo Jukka KKV (62/3 +19) 81.

N-sarja, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Runsten Kristiina P-HA (51+20) 71, 2) Vartiainen Ulla HyMa (48+16) 64/2, 3) Korhonen Merja KurA (47+17) 64/1, 4) Vähäpesola Johanna KarMas (46+17) 63/1, 5) Ahlroos Jaana SaSA (49+14) 63/0, 6) Halminen Sirpa ESF (43+16) 59.

Y15-sarja, 75 kiekkoa: 1) Hoppu Kaarlo P-HA 48, 2) Zerenoglu Viivi P-HA 47, 3) Lahtinen Ville P-HA 42, 4) Hoppu Tuomas P-HA 40, 5) Seppälä Eemil P-HA 37, 6) Vehnämaa Mikko P-HA 31, 7) Latva-Hoppala Aku IMS 26, 8) Poikkimäki Taneli P-HA 8.

Y20-sarja, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Hirsimäki Jyri KurA (59+22) 81/1, 2) Åbonde Tom PSF (63+18) 81/0, 3) Liljamo Teemu YMS (57+17) 74, 4) Vartiainen Tatu HyMa (51+18) 69, 5) Honkaharju Rami RMY(50+16) 66/2, 6) Pyhälä Joonas P-HA (50+16) 66/1.

Y50-sarja, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1)  Rämö Jari KMY (70+23) 93, 2) Kansikas Ilpo KaMY-58 (71+19) 90/4, 3) Oinonen Esa PHC (67+23) 90/3, 4) Turpeinen Sauli ESF (66+23) 89/1, 5) Kautto Kari ViitA (69+20) 89/0, 6) Laakso Reijo L-HA (65/1 +23) 88.

Y60-sarja, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Valtonen Timo MKMS (64+22) 86, 2) Tupola Matti LoA (65+20) 85, 3) Manninen Juhani KMY (65+19) 84, 4) Soini Olavi EuSa (61+22) 83, 5) Horkka Jaakko K-64 (64+18) 82, 6) Siltanen Juhani P-HA (60+19) 79.

Y70-sarja, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Östermalm Jarl RS (62+21) 83, 2) Varis Aimo ViitA (62+17) 79, 3) Hietaranta Markku KMY (58+20) 78, 4) Kauttio Eero K-64 (59+17) 76, 5) Jusslin Per-Erik ESP (44+19) 63, 6) Nieminen Martti EuSa (49+12) 61.

Y75-sarja, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Humalalampi Matti LäSa (56+17) 73, 2) Mäkinen Taisto YMS (56+15) 71, 3) Lappeteläinen Tauno HyMA (58+12) 70, 4) Henriksson Kaj ESF (53+15) 68, 5) Teini Martti ESF (46+17) 63, 6 ) Ahlroth Raimo LoA (45+12) 57.

Mopsi Veromaa toinen trapissa 74 kiekon ennätyksellään Tshekissä

Naisten trapin mitalistit: Mopsi Veromaa, Slovakian Jana Mezeiova ja Tshekin Marie Liscakova.

Mopsi Veromaa ampui toiseksi trapissa Tshekin Brnossa lauantaina 14. toukokuuta. Peruskilpailussa Veromaa teki uuden hienon ennätyksensä rikkomalla 74 kiekkoa. Kultaottelussa Slovakian Jana Mezeiova voitti Veromaan kiekoin 11-9. Marika Salmi oli viides ja Noora Antikainen kuudes.

Teksti: Matti Viitanen. Kuva: Kari Korpi

Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaa ampui trapissa lähes täydellisen peruskilpailun 74 (25+25+24) kiekkoa. Hän paransi peräti kolmella kiekolla 71 kiekon ennätystään.

”Kolmannessa sarjassa ammuin ohi viidennen kiekon”, 35-vuotias helsinkiläinen Veromaa kertasi kisaansa. ”Yllättävän rennosti tulos tuli. Vähän toisen sarjan lopussa jännitti, että tuleeko muka toinen täysi sarja. Nämä olivat kauden ensimmäiset täyden sarjat kisoissa.”

Semifinaalissa Veromaa rikkoi 11 kiekkoa ja otti paikan kultaotteluun. Kultaottelun voitti Slovakian Jana Mezeiova kiekoin 11-9. Mezeiova on trapin tyttöjen EM-kultamitalisti vuodelta 2002 ja EM-hopeamitalisti vuosilta 2003 ja 2004.

”Finaalit vaativat vielä tarkkuutta, etten ala laiskottelemaan”, Veromaa arvioi. ”Kaiken kaikkiaan mahtava fiilis jäi ja en vieläkään oikein ymmärrä, miten tuo tapahtui. En oikeastaan odottanut kovaa tulosta. Harjoitukset eivät paljoa 66 parempaa edes lupailleet.”

Junioreiden MM-kultaa 1999 Lempäälän Kokkovuoressa ampunut Veromaa on asettanut kauden tavoitteekseen haulikkolajien EM-kilpailun, joka on Italian Lonatossa 4.-12. heinäkuuta. ”Tällaisesta tuloksesta olisi EM-kisassakin hyötyä ja kävisi se jossakin maailmancupissakin”, Veromaa sanoi. ”Tällä kaudella on jo tapahtunut huikeasti enemmän kuin odotin, kun ammuin itselleni huipputuloksen 71 maailmancupissa.” Huipputuloksellaan 71 kiekkoa Veromaa otti uransa ensimmäisen maailmancupin semifinaalipaikan ja lopulta neljännen sijan Kyproksen Nikosiassa maaliskuussa.

Memorial M. Bednarik and B. Bechynsky, trap ja skeet, Brno, Tshekki, 14.-15.5.2016.

Trap, naiset, peruskilpailu, 75 kiekkoa: 1) Mopsi Veromaa FIN 74 (25+25+24), 2) Jana Mezeiova SVK 70, 3) Marika Salmi FIN 68 (22+21+25), 4) Noora Antikainen FIN 63 (20+22+21), 5) Antonie Vojkuvkova CZE 61, 6) Marie Liscakova CZE 60.

Semifinaali, 15 kiekkoa: 1) Mezeiova 11, 2) Veromaa 11, 3) Liscakova 9, 4) Vojkuvkova 8+5 uusinnassa prossiottelupaikasta, 5) Salmi 8+4, 6) Antikainen 7.

Pronssiottelu, 15 kiekkoa: Liscakova 9 – Vojkuvkova 6

Kultaottelu, 15 kiekkoa: Mezeiova 11 – Veromaa 9.

Marjut Heinonen neljäs skeetissä Tshekissä

Marjut Heinonen ampui skeetissä neljänneksi Memorial M. Bednarik and B. Bechynsky –kilpailussa Tshekin Brnossa lauantaina 14. toukokuuta. Kilpailun voitti Lontoon 2012 olympialaisten pronssimitalisti Danka Bartekova.

Oulun Seudun Haulikkoampujia edustava 39-vuotias oulunsalolainen Marjut Heinonen rikkoi 75 kiekon peruskilpailussa 69 (21+23+25) kiekkoa ja oli toinen. Peruskilpailun ylivoimainen ykkönen oli Slovakian 31-vuotias Danka Bartekova, joka rikkoi 73 (24+24+25) kiekkoa. Bartekovan meriittilistalla on olympiapronssin lisäksi neljä aikuisten MM-pronssia ja kaksi aikuisten EM-kultamitalia.

16 kiekon semifinaalissa Heinonen osui 12 kiekkoon ja uusi pronssiottelupaikasta Puolan Natalia Szamrejn kanssa. Heinonen voitti uusinnan 3-2. 16 kiekon pronssiottelussa Unkarin Bianka Pongratz voitti Heinosen kiekoin 14-13.

”Olen tyytyväinen tekemiseeni ensimmäisen kierroksen loppuräpellystä lukuun ottamatta. Ammunta tuntui vahvalta”, Marjut Heinonen kommentoi kisaansa.

Memorial M. Bednarik and B. Bechynsky, trap ja skeet, Brno, Tshekki, 14.-15.5.2016.

Skeet, naiset, peruskilpailu, 75 kiekkoa: 1) Danka Bartekova SVK 73 (24+24+25), 2) Marjut Heinonen FIN 69 (21+23+25), 3) Aleksandra Jarmolinska POL 68, 4) Bianka Pongratz HUN 67, 5) Natalia Szamrej POL 67, 6) Elena Allen GBR 66.
Semifinaali, 16 kiekkoa: 1) Bartekova 14, 2) Allen 13+2 uusinnassa kultaottelupaikasta, 3) Pongratz 13+1, 4) Heinonen 12+3 uusinnassa pronssiottelupaikasta, 5) Szamrej 12+2, 6) Jarmolinska 11.
Pronssiottelu, 16 kiekkoa: Pongratz 14 – Heinonen 13.
Kultaottelu, 16 kiekkoa:
Bartekova 14 – Allen 13.

Ari Meinander 11:s vakiopistoolin Eurooppa cupissa Hannoverissa

Ari Meinander ampui 553 pistettä ja oli 11:s vakiopistoolin Eurooppa cupin kauden avauskilpailussa Hannoverissa Saksassa sunnuntaina 15. toukokuuta. Kisan voitti Ranskan Fabrice Daumal 566 pisteellä. 29-vuotias Daumal laukoi lauantain isopistoolikilpailussa toisen sijan ja otti ainoana paikan molempien lajien Eurooppa cupin finaaliin.

Lahden Ampumaseuraa edustava 52-vuotias Ari Meinander ampui vakiopistoolilla 553 pistettä. 150 sekunnin sarjat tuottivat hänelle 187 (45, 48, 47, 47) pistettä, 20 sekunnin sarjat 184 (46, 47, 46, 45) pistettä ja 10 sekunnin sarjat 182 (47, 44, 46, 45) pistettä.

”Ammunta sujui muuten hyvin, mutta joka sarjaan tuli laukaisuvirhe. 10 kasia ja 2 seiskaa söi vähän liikaa pisteitä. Finaalipaikka jäi neljän pisteen päähän ja mitali viiden pisteen päähän”, Meinander kommentoi kilpailuaan. ”Tämän vuoden tavoitteenani on menestyminen finaalissa sekä vakio- että isopistoolissa. Finaali on täällä Hannoverissa syyskuussa.”

”Minulla oli yritystä, tekniikkavirheitä ja näkemisongelmia. Huomenna optikolle”, arvioi Lahden Ampumaseuraa edustava 40-vuotias Teemu Lahti 540 (183, 182, 175) pisteen vakiopistoolikilpailuaan.

Suomen Ampumaurheiluliitto järjestää iso- ja vakiopistoolin Eurooppa cupin kauden neljännen karsintakilpailun Hollolan Hälvälässä 1.-3.7. Eurooppa cupin finaali on Hannoverissa 16.-18.9.

25 metrin pistoolilajien Eurooppa cup, Hannover, Saksa, 14.-15.5.

Vakiopistooli, 60 ls: 1) Fabrice Daumal FRA 566 (150 sekunnin sarjat 191, 20 sekunnin sarjat 193, 10 sekunnin sarjat 182), 2) Michael Schleuter GER 558 (187, 190, 181), 3) Franck Kiefer FRA 558 (192, 185, 181), 4) Håkan Landebring SWE 557 (191, 186, 180), 5) Florian Fouquet 557 (194, 187, 176), 6) Mikael Nilsson SWE 557 (192, 183, 182), 7) Jindrich Dubovy CZE 557 (189, 187, 181), …11) Ari Meinander FIN 553 (187, 184, 182), …19) Teemu Lahti FIN 540 (183, 182, 175), …24) Aleksi Pirttimäki FIN 527 (181, 174, 172), 30) Otto Suuronen FIN 455 (163, 159, 133).

Jokaisen karsintakilpailun neljä parasta paikkaa vailla olevaa ottaa paikan Eurooppa cupin finaaliin, joka on Hannoverissa 16.-18.9. Paikan ovat jo saaneet viime vuoden vakiopistoolifinaalin kolme parasta: Boris Artaud FRA, Joao Costa POR ja Michael Schleuter GER. Näin ensimmäisestä osakilpailusta paikan ottivat Daumal, Kiefer, Landebring ja Fouquet.